Timo Rapakko

 
Nämä kotisivuni eivät ole siksi, että olisin ollut, tai olisin, lahjakas huippusuunnistaja, EI, EN TOSIAAN, vaan siksi, että suunnistus on ollut jo yli 60 vuotta (vuodesta 1956) rakkain harrastukseni ja urheilulajina, niin kesällä kuin talvella, ylivertainen urheilu. Toki, näillä kyvyilläni, olen tyytyväinen (pakko) parhaimpiin tulossaavutuksiini seuratoiminnan ohella. Luonteeltani olen, eritoten, kilpasuunnistaja. Lähes armeijaikään saakka keskeisiä harrastuksiani, suunnistuksen jälkeen, olivat myös koripallo, seurakuntanuoret, partio ja juoksu.

Olen syntynyt Suomenlahden rannalla Helsingissä 1943. Seuraava kotini oli Petsamossa Jäämeren rannalla. Lapsuudenkotini sijaitsi Kemin mlk:ssa, josta muutin vuonna 1961, asevelvollisuuden (Oulu) kautta, perheen (äiti, isä ja Reijo-veli) perässä, Forssaan. Forssan jälkeen keskeisimpiä asuinpaikkakuntiani ovat olleet Helsinki, Pieksämäki, Jokioinen ja Halikko/Salo. Omaan perheeseeni ovat kuuluneet vaimo ja kaksi lasta. Nykyisin olen avoliitossa.

Valmistuttuani merkonomiksi Forssassa v.1964 hain ja sain heti kohta, Helsingissä, sisäänostajan toimen suuressa LVI-alan yrityksessä Oy Termossa, esimiehenä muuten tulevan maailmantähden Esa-Pekka Salosen isä Raimo. Siitä käynnistyi koko työelämäni kestänyt aherrus yritysmaailmassa, kuten esimerkiksi Finn-Filter Oy:ssä, Forssan Jäähalli Oy:ssä, Toisveden Saha Oy:ssä ja Suomen Sokeri Oyj:ssä(Suomen Nestesokeri Oy) toimitusjohtajan, talouspäällikön tai konttoripäällikön tehtävissä. Viimeiset 10 vuotta toimin itsenäisenä yritysjohdon konsulttina ja tilintarkastajana (HTM).
Nimenomaan suunnistukselle ja yritysmaailmalle olen kiitollinen kuinka ne ovat nöyryyttäneet/ kasvattaneet, jopa kovalla kädellä, ”erikoista” luonnettani.

Vuonna 1956 seurakaverini, Karihaaran Karussa, saivat minut puhutuksi Karihaaran (Kemi) urheilukentällä sunnuntaisuunnistuksiin Kuivanuorossa. En ymmärtänyt lajista mitään, mutta osaavassa porukassa sain, 5 km:n radalla, hyväksytyn suorituksen. Siitä ”ei aikaakaan”, kun laji hurahti täysin päähäni. Rakastuin suunnistukseen totaalisesti. Kilpailin 1957–1962 paljon Kemissä, Oulussa, Rovaniemellä, Pohjois-Ruotsissa ja jopa Etelä-Suomessa. Tuloksena nuorten sarjoissa kansallisten, kv. ja pm-kisojen voittoja, kaksi Pohjois-Suomen mestaruutta ja hopea, SM-kisojen 12:s (H20/85 os.) ja 16:s (H18), Kalevan Rastiviestin (H20) voitto Karihaaran Karun ankkurina, jne…sitä tasoa.

Armeijan suunnistusvalmennuksesta lähtien harjoittelin säännöllisesti ympäri vuoden koko 60-luvun. Yritin tosissani, mutta maltin/rytminvaihdoksen unohtuminen kaatoivat usein huippusijoitukset. Ajatus oli liian usein ”jaloissa”. Miesten pääsarjassa parhaita menestyksiäni olivat, kansallisten ja pm-kisojen voittojen ohella, Mikkelin 2 pnk:n voitto, MM-katsastusten 1966 26:s, Jukolan 1967 avausosuuden 10:s 28 sek kärjestä. Jukolassa 1969 olin 4. osuuden vaihdossa 9:s, kärkeä kiinni 5.40, kärjestä 1.40. Seuraavalla osuudella LHR-joukkueemme Juhani Virtanen toi seuramme Jukolan kärjessä!!! lopputuloksena 9:s sija. Mannaa oli myös, kun Länsi(1966)- ja Itä(1968)-Euroopan kilpailuturneilla pääsin, muutaman kerran, kiilaamaan maailman huippujen joukkoon. Myös erikoispitkät, mm. neljä kansallista, kaksi 2 pnk:ta ja kaksi piikkiä, kuukauden sisällä ja monet pitkät hiihtosuunnistukset (jossa mm. MO-kats. 16:s ja Wilskman viestin 9:s) olivat 60-luvun kilpailunautintoja ja kestävyystestejä.

Sitten olikin totisemmassa kilpasuunnistuksessani 28 vuoden harjoittelutauko kiivaan työelämän takia, kunnes juuri ennen Uuden Seelannin (v. 2000) veteraanien MM-kisoja käynnistin jälleen ympärivuotisen harjoitteluni, joka on kestänyt tähän saakka.

Pidänkin parhaimpana menestysjaksona veteraaniuraani. Ehdottomina huipentumina MM-sijoitukset 5.(pitkä), 5.(sprintti), 7.(pitkä), 7.(pitkä ja sprintti), 8.(sprintti), 10(sprintti) ja 11.(pitkä) jopa yli 350 osanottajan sarjoissa. Mikä hienointa, vihdoin tänä vuonna (2018) sain MM-mitalin, pronssia (H75/218 os.) lempilajissani sprintissä, jossa oli tarjottu aiemmin jopa kultaakin kolme kertaa. MM-Brasiliassa, 2014, pitkän matkan kulta oli lähellä, 1.40 kärjestä, mutta kaukana eli 7. sija. Veteraani-SM-mitaleita on tullut kuusi, samoin plakettisijoja, osanottajamääriltään suurissa sarjoissa. Lisäksi mm. FinSpringin voitto, Fin5-rastiviikon 2. sija sekä useita hienoja viestimenestyksiä nykyisen seurani, Suomusjärven Sisun, veteraanijoukkueessa. Mutta muistakaa tämä on LAHJATTOMAN, himokilpasuunnistajan tarinaa.
Herkkujani, lähes 60 ikävuodesta lähtien ovat olleet, sprintin lisäksi ”suunnistusmaratonit” paitsi omassa erityisesti miesten pääsarjassa, kuten SM-piikki, SM-yö, Raatojuoksun 20 km 12 kertaa, Jämin suunnistusmaratonin 25 km ja useammin 15 km, Jukolan kuusi ankkuriosuutta vuodesta 2006, viimeisin Lappee-Jukolan 17 km 73 v. 2016. 73-vuotiaana suunnistin myös viikon välein Jämin 25 km ja Raadon 20 km, juoksumatkaa yhteensä 54 km. Unohtamatta Helsingin nautinnollisia 15 km kaupunkisuunnistuksia jne. Eka SM-piikkini suunnistin jo 21-vuotiaana Tammelassa.

Totisia nautintoja ovat myös olleet suunnistuskisat ympäri maailmaa. Olen kilpaillut 72 valtiossa, kaikissa maanosissa, 3100 metrin korkeudella, olympiakeskuksissa, Cernin atomitutkimuslaitoksessa, West Pointin sotilasakatemiassa jne. Useiden maiden ”mestaruuksia”, kuten Andorra, Luxemburg, Liechtenstein, Hollanti, Israel (virallinen), Islanti, Uruguay, ja osanottajia riitti. Muista lajeista erikoisuutena maailmankuulu Sao Paolon uudenvuoden juoksu, eka Impivaaran 30 km:n juoksu, Tervahiihdon 75 km 18-vuotiaana, Pirkan Hiihdon 90 km jne.

Seuratoimintani alkoi jo 15-vuotiaana, kun käynnistin, vedin ja koulutin yli 20 nuorta kolmisen vuotta Kemin mlk:n Laurilan kylässä. Järjestin jo tuolloin myös useita piirikunnallisia kisoja. Perustamassamme Lounais-Hämeen Rastissa(1962) olin päävastuullinen viidellä ekalla nuorten koulutusleirillä, myöhemmin vielä kolmella. 1960–70 lukujen vaihteissa miesten viestiryhmän vetäjä, 70-luvulla huippulahjakkaiden Vähä-Pietilän veljesten valmentajana n. 5 vuotta. LHR:n nuorisotoiminta oli erityisen vahvaa, 60-luvun malliin, 80- ja 90-luvuilla. Olin siinä vahvasti mukana luojana ja tekijänä muutamissa toiminnoissa kuten nuorten seuraotteluissa, Nuorten Jukola- ja Oravatonni-kuvioissa. Forssan Lehden, kuuluisat, Iltarastit järjestin 18 kertaa peräkkäin, huipentumana 10-vuotis-juhlailtarastit, jossa juhlapuhujana ex-ministeri ja innokas suunnistuksen harrastaja Ingvar S. Melin. Ilo on todeta, että vv.1974–1975 ideoimani ja käynnistämäni nuorten alueottelu Häme- Satakunta- Varsinais-Suomi (aik. Keski-Suomi) elää ja voi hyvin.

Itsetyytyväisyys, ja varsinkin sen vahva julkituominen, on ihmisen pahimpia ”vihollisia”. Se kuitenkin nousee pintaan luomuksestani Kännykkäkisa/Forssa Games maailman huippukisana. Sen luomiseksi, kehittämiseksi ja markkinoimiseksi käytin, kymmenen vuoden aikana, aikaa n. 2 työkk/vuosi.

Lisäksi luottamustehtäviä Suunnistusliitossa, Suunnistuksen Tuki ry:ssä, Helsingin ja Hämeen piireissä unohtamatta runsasta, 1960 luvulta 2000 luvulle. kirjoitustoimintaani suunnistuksesta, suunnistushenkilöistä ja -tapahtumista. Kirjoitin 60-luvulla mm. Sosiaalidemokraatti-lehteen hiihtosuunnistusselostuksia kahtena talvena unohtamatta tietysti keskeistä Forssan Lehteä, Suunnistajaa ja eräitä muita lehtiä (niistä esimerkkejä Juttuja- osiossani). Olin perustamassa myös Mesikämmeniä v. 1967 Lounais-Hämeen Rastin lisäksi.

Pelkän nautinnon puolelta yksi suurimpia on ollut olla mukana kisoissa, kotimaassa ja ulkomailla, seuraamassa/kannustamassa Lounais-Hämeen Rastin huippuhiihtosuunnistajatiimiä 2000-luvun molemmin puolin. – Tuolloin tuo LHR-miestiimi oli muutaman vuonna jopa maailman paras lajissaan puhumattakaan Suomesta. – Kauimmaisina kohteinani Venäjän Krasnojarsk ja Bulgarian Borovez(MM-kisat).
Toinen ”herkutteluni” oli suunnistuksen MM-kisojen seuraaminen paikan päällä, kahden vuoden välein, Australiaa ja USA:ta myöten, 15 kertaa peräkkäin.
Kolmas nautintoni on ollut kisakuulutukset. Pääkuuluttajana olen toiminut lähes 60:ssä, vähintään aluetasoisessa kisassa. Niistä 12 SM-pääsarjakisoja ja Jukolan viesti v. 1978 Harri Hoffmanin kanssa.

Siinä äkkiä muisteltuna ”päällimmäiset”. Eiköhän tällä vähäisellä, mutta pitkällä, ”rakkaustarinalla” Timo Rapakko tullut täysin selväksi… liiankin kanssa?

SUURET KIITOKSET Timo Rehtoselle, Rovaniemi, kotisivujeni asiantuntevasta digitointiavusta. Ilman hänen apuaan tämä ei olisi ollut mahdollista.

Scroll to Top